Edustusjoukkue
» Tiedotteet
» Pelaajat
» Ottelut
» Vieraskirja

Vuosi alkoi voitolla ja tasurilla

17.01.2011 - 20:28 - Servi

Vuoden 2011 ensimmäinen turnaus pelattiin Rovaniemellä, jossa KeKiä vastaan astelivat SBT Tornio ja Kellon Lyönti II. Torniota vastaan emme olleet vielä tällä kaudella pelanneet, mutta heidän pelisysteeminsä oli valmennusjohdon tiedossa. Kellon Lyöntiä vastaan pelasimme voitokkaasti ensimmäisessä turnauksessa, mutta emme antaneet sen vaikuttaa valmistautumiseen.

Turnaukseen valmistautumista vaikeuttivat viimeisinä päivinä päivittäin tulleet jobinpostit. Ensin hajosi linja-auto ja sitten rosterista jäi vielä kahteen otteeseen pelaajia pois, viimeisimpinä Markus Heikkinen ja Jaakko Ahola. Näin ollen koko junioriosastomme jäi pois matkasta ja Rolloon matkattiin senioreiden voimalla. Tämän vuoksi valmennusjohto oli sidottuine käsineen pakotettu noudattamaan junioreille tuttua Nuori Suomi -periaatetta.

KeKi-SBT Tornio 9-4 (2-1, 5-2, 2-1)

Ensimmäinen erä oli tunnustelevaa peliä, jossa selkeitä maalipaikkoja ei siunaantunut kummallekaan joukkueelle. Vaarattoman näköisistä näköisestä paikasta Tornio kuitenkin pääsi loistavalla laukauksella 1-0 johtoon. Tästä ei kuitenkaan mennyt kuin pari minuuttia kun ottelun tähtikaksikko Samuli Sarajärvi (3+2) ja Tero Lampela (3+1) juonivat tasoitus maalin Teron pussittaessa pallon verkkoon. Vajaat kaksi minuuttia eteenpäin Sarajärvi teki kauden ensimmäisen maalinsa tulostaulun näyttäessä seitsemää ykköstä. Maali tuli siis ensimmäisessä erässä tilanteessa 1-1 ajan näyttäessä 11.11. Maagista.

Toisessa erässä peli käytännöllisesti ratkesi KeKin hyväksi. KeKi hallitsi kenttätapahtumia pallonhallinnalla arvioituna, mutta Tornio sai vaarallisia vastahyökkäyksiä aikaiseksi. Näistä he tekivätkin toisessa erässä kaksi maalia. Lopullisesti peli ratkesi KeKin jäähyyn, jonka aikana he tekivät kaksi alivoimamaalia Kurikan ja Lampelan toimesta. Tosin Kurikan maali on merkitty pöytäkirjaan jäähyllä istuneen Karppisen nimiin ja Lampelan maali Sarajärvelle. Tärkeintä kuitenkin, että joukkueen pistepussi kasvoi voiton myötä kahdella pisteellä. Kolmas erä oli KeKiltä kypsää pelaamista ja Sarajärvi ja Lampela maalasivat vielä kerran mieheen. Pelin viimeisellä minuutilla Tornio vielä rokotti KeKin huolimattomuudesta ja kaunistelivat pelin loppululkemiksi 9-4

*** Samuli Sarajärvi
** Tero Lampela
* Samuli Raitanen


KeKi-KeLy II 5-5 (1-2, 1-2, 3-1)

Toinen ottelu alkoi kolme tuntia edellisen päättymisestä. Tätä aikaa KeKiläiset eivät osanneet hyödyntäneet parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sen verran flegmaattista oli pelaajiston yleisilme. Vielä kun peli alkoi vastustajan kahdella pikamaalilla, niin täytyi pelaajien leukoja nostella rinnuksista toden teolla. Paras lääke tähän oli kuitenkin Kurikan tekemä kavennusmaali Seppäsen hienosta passista. Ensimmäisen erän maalit oli siis tehty ennen kuin pelikello ehti näyttää viittä pelattua minuuttia. Loppuerä meni KeKin hienoisessa hallinnassa, mutta KeLy sai lähes kaikista vastahyökkäyksistä laukauksen aikaiseksi. KeKiläisten onneksi vedot menivät pääsääntöisesti ohi maalin.

Toiseen erään KeKiläisten peli-ilme hieman parani, mutta vastustajan loistavasti pelannut maalivahti piti joukkuettaan pystyssä. KeKi sai pyöritettyä peliä vastustajan päädyssä, mutta todelliset vaaralliset maalipaikat olivat vähäisiä. Nekin vähäiset vaaralliset maalipaikat hoiti KeLyn maalivahti näyttävillä torjunnoilla. Kolmanteen erään lähdettiin siis 4-2 tappioasemassa.

Erän ensimmäinen maali syntyi kun Mikko Tapaninaho tykitti "vakiopaikalta" ylivoimalla palloon yläpörsään. Tämän jälkeen KeKistä löytyi vielä asennetta ja halua voittaa ottelu. Peliä saatiin enenevässä määrin vyörytettyä KeLyn päätyyn ja laukauksia alkoi sadella myös pakkien toimesta. Vihdoin KeLyn maalivahti saatiin yllätettyä Lampelan toimesta Sarajärven tarjoamalla syötön ajassa 43.05. Tasoistusmaalista alle 60sekuntia myöhemmin KeKin suurten maalien mies Jarmo Kurikka tälläsi pallon pömpeliin Matti Kalliopuskan esityöstä. Näin KeKin oli noussut tappioasemasta maalin johtoon ja peliaikaa oli jäljellä enää minuutti ja kaksi sekuntia. Kaikki näytti ja tuntui hyvältä. Tunne oli kuitenkin ennenaikaista. KeLy voitti maalin jälkeisen aloituksen ja he ottivat kuudennen kenttäpelaajan kentälle. KeKi sai karvattua pallon itselleen ja Lampelan puolesta kentästä lähettämä pallo vieri vain muutaman sentin ohi KeLyn tyhjän maalin. Tämän jälkeen KeLyn pelaaja pääsi puoleen kenttään ja muutaman poikittaisaskeleen jälkeen veti laukauksen ohi kärkikarvaajan ja pallo putosi KeKin maalivahti Lauttamuksen ohi maaliin pelikellon näyttäessä aikaa 44.39.

Yksi piste siis menetettiin huolimattomuudella ja henkilökohtaisilla virheillä. Pelin jälkeen KeKin pelaajisto oli kaikkensa antaneita ja uupuneita, joten yksi lisäkenttä olisi ollut Rovaniemellä tarpeen.

*** Petteri Seppänen
**Jarmo Kurikka
* Mikko Tapaninaho

Jaa Facebookissa