| Edustusjoukkue |
| » Tiedotteet |
| » Pelaajat |
| » Ottelut |
| » Vieraskirja |
Kolmosdivari jatkuu Torniossa ja luvassa on jälleen kovaa pynnäystä ja taistelua sarjapisteistä, kun Keki kohtaa Kajaanin Spartakin ja Supsin Suomussalmelta. Keki esittelee turnauksessa uuden pelimiehen, kun Kainuun kasvatti , Pekka ”Pule” Punju, siirtyy Oyus:sta kekinuttuun. Punju pääsee heti debyytissään kohtaamaan kotiseuransa Spartakin, joten nähtäväksi jää millaista sisäpiiritietoa mies tuo mukanaan. Kekin ketjukoostumuksissa nähdään muutoksia, joilla pyritään saamaan paras potentiaali irti jokaisesta pelaajasta. Valmennuksella onkin mistä valita, sillä treeneissä on ollut mukana jopa neljä kentällistä innokkaita pelimiehiä kärkkymässä pelipaikkaa.
Spartak-Keki
Vahvasti ykköskentän varassa ollut Spartak on sarjataulukossa heti Kekin perässä ja joukkueiden aiempi kohtaaminen päättyi tasatulokseen 4-4, jossa molemmille tarjottiin voittoa. Silloin siipirikkoisesta kekilaumasta ei ollut sitä ottamaan, mutta nyt joukkue on kasvanut valmiiksi kaatamaan myös isoja päänahkoja.
Spartakin pelistä on heijastunut ailahtelevaisuus ja tilannetta tuskin helpottaa se, että tietojen mukaan joukkueen valmennus ei pääse mukaan turnaukseen. Kekin osalta suurin kysymysmerkki on se, että miten uudet ketjukoostumukset lähtevät toimimaan.
Sups-Keki
Siinä missä Keki on vahvistunut ja pitänyt pelikuntoa yllä myös joulutauolla, niin Supsistä on pari pelaajaa siirtynyt muille maille. Sups on joukkue, joka ei anna tuumaakaan periksi ja tähän Kekin pitää olla valmis.
Edellisen kohtaamisen Keki vei lukemin 4-1, eikä joukkueella isompaa hädän päivää pelissä ollut. Supsin kauden pisin vierasreissu saattaa verottaa matkaan lähtijöitä ja tähän Keki pystyy vastaamaan laajan materiaalin ansiosta tuoreimmilla jaloilla.
Sarjataulukossa kahdeksantena oleva ja kovasti karsintarajan yläpuolelle pyrkivä Sups pelasi viime turnauksessa Lämäreiden kanssa tasan, joten hyvänä päivänä joukkue on todella vaarallinen.
Otteluennakon päätteeksi pääsemme kuulemaan Kempeleen Jarkko Ruudun eli Janne Oikarisen ajatuksia menneestä kaudesta:
”Tsuki”, olet vakiinnuttanut paikkasi kolmoskentän rottana, onko se rooli jota haluatkin pelata?
”Tottakai halu on pelata isossa roolissa, mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut tyytyväinen rooliini tämän kauden joukkueessa, sillä tiedostan apujeni toistaiseksi olevan enemmän omien tsemppaamisessa ja vastustajien ärsyttämisessä kuin pallollisessa pelissä”, analysoi Oikarinen.
Sinulla on iso rooli joukkueen pukukoppihuumorin luonnissa, kerro siitä:
”Pukukoppihuumori vaihtelee laidasta laitaan, suurimmalta osin kahden nimeltä mainitsemattoman nuoren kaverin päivän fiiliksistä riippuen. Hyvin useasti näiden kaverien vitsit osuvat ns. vesirajan alapuolelle, mutta erityisesti Tapaninahon Mikko osaa kapteenina ottaa tilanteen hyvin haltuun ja ohjata vitsailun asiallisemmalle suunnalle. Kaiken kaikkiaan kopissa juttu lentää ja fiilis on leppoisa.”
Joukkueessa on kova kilpailu pelipaikoista, mitkä ovat erityisvahvuutesi, jolla ansaitset paikkasi pelaavassa kokoonpanossa?
”Pyrin olemaan todella ärsyttävä vastustaja kentällä, lisäksi teen todella paljon töitä, eikä joukkue ole esimerkiksi päästänyt yhtään alivoimamaalia kentällä ollessani. Eli siis kaikenlainen likainen työ on ollut vahvuuteni tällä kaudella.”
Mitä odotat tulevalta Tornion turnaukselta?
”Väsynyttä aamua, tahmeaa alkua, huonoa pelitempoa sekä neljää pistettä.”
Haluatko vielä loppuun lähettää terveisiä mahdollisille faneillesi?
”Joku lakana ois ihan siisti!” Tsuki haaveilee.