Edustusjoukkue
» Tiedotteet
» Pelaajat
» Ottelut
» Vieraskirja

Limingasta tuliaisina täydet pisteet!

15.10.2011 - 21:09 - Masco

Kekin maakuntamatka Liminkaan oli onnistunut, kun joukkue kairasi voitot molemmista peleistä. Molemmat joukkueet kaatuivat lopulta selvin 5-2 lukemin, vaikka pelit pysyivätkin tasaisina viime minuuteille saakka. Valmennusjohdon ketjulotto tuotti siis tulosta, jos ei nyt aivan seitsemää oikein, niin vähintäänkin viisi ja lisänumero osui. Kekin kokoonpanossa oli tänään peräti 19 pelaajaa, joten valmennuksella oli mistä valita.

Peto-Keki 2-5 (2-3,0-0,0-2)

Päivän ensimmäiseen koitokseen vastaan asettui Peto, joka oli scoutattu taistelevaksi joukkueeksi, jolta mitään ei saa ilmaiseksi. Kekin uskottiin olevan taitavampi porukka ja juuri tähän joukkueiden välinen tasoero perustui, vaikka Keki lähtikin Pedon sähläilyyn mukaan.

Ensi minuutit näyttivät ottelun suunnan, sillä molemmissa päissä riitti tilanteita ja keskialueella tuli harhasyöttöjä ja tuomareilla oli mahdoton viheltää jokaista mailaan lyöntiä pois.

Ensimmäinen erä oli vauhdikas myös maalien muodossa, kun Jaakko Ahola vei Kekin 1-0 johtoon Marko Seppälän riparista heti ensimmäisessä vaihdossa. Hetkeä myöhemmin Peto tuli tasoihin, kunnes oli taas Kekin vuoro: pelaajavalmentajat Seppälä ja Samuli Kirkkomäki puhkoivat Petopuolustuksen ja Seppälä laukoi Kekin 2-1 johtoon Kirkkomäen oivasta passista.

Peto tuli tasoihin kolmoskentän huonon vaparimerkkauksen seurauksena, mutta erätauolle mentiin Kekijohdossa, kun Jyrki Konttinen löysi Janne Oikarisen, joka tälläsi puolivolleysta ottelun komeimman osuman. Keki kesti erässä myös yhden alivoiman ja joukkue ei ole päästänyt koko kaudella yhtään maalia omiin vajaalla pelatessa. Alivoimaspesialistit Kirkkomäki ja Jarmo Kurikka loivat upeita tilanteita toiseen päähän, mutta enempää maaleja ei erässä nähty.

Toinen erä oli tasaista puurtamista ilman hienouksia. Janne Sarajärvi Kekin maalissa torjui loistavasti Pedon maalipaikat ja myös toisessa päässä tuhlailtiin avopaikkoja. Kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavissa 3-2 lukemissa. Keki teki pientä hienosäätöä kokoonpanoon, sillä etenkin kolmoskentän avauspeli oli saamatonta läpi ottelun.

Ottelun käännekohta osui erän alkuun, kun Petopelaaja pääsi kuin varkain maalintekopaikkaan, mutta Kurikka vei huomaamattomasti kaverilta mailan kädestä ja näin varma tasoitusmaali jäi syntymättä. Kurikka jatkoi pelaamista kylmän viileästi vastustajan mailalla ja tämä pisti vastustajan pasmat sekaisin. Pelimiehen temppu, joka jäi tuomareilta huomaamatta.

Tämän jälkeen Keki sai juonesta entistä paremmin kiinni ja Ahola laukoi Kirkkomäen esityöstä Kekin 4-2 johtoon, kun pelaamatta oli kuusi minuuttia. Peto nosti karvausta entistä korkeammalle, mutta nyt avauksessa oli järki mukana ja Keki sai hienosti rauhoitettua loppupelin. Pelin lopussa Markus Heikkisen työ palkittiin ja naurava kulkuri sai syöttöpisteen Seppälän toiseen osumaan, joka lirui tyhjään Petomaaliin joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.

Sekavan ottelun voittajaksi selviytyi siis Keki ja kauden avausvoitto oli tosiasia.

Valmennuksen antamat tähdet:
*** Marko Seppälä (ottelun tehokkain pelaaja)
** Janne Sarajärvi (piti joukkuetta pystyssä tärkeillä hetkillä)
* Jaakko Ahola (komeita maaleja ja teki itsensä pelattavaksi keskustaan)


Keki-Ols2 5-2 (0-1,1-0,4-1)

Toisessa ottelussa Keki kohtasi kauden kaikki aiemmat ottelut voittaneen Olsin kakkosjoukkueen, joka tiedettiin taitavaksi joukkueeksi. Myös Keki pääsi pelaamaan enemmän omaa peliään rauhallisen temmon seurauksena.

Tarkan ensimmäisen erän ainoa maali nähtiin erän lopussa, kun Ols2 siirtyi 1-0 johtoon pienellä onnenkantamoisella. Toinen erä oli niin ikään tasaista peliä, jossa ei huippupaikoilla mässäilty.
Keki tuli lopulta tasoihin vapaalyönnistä, kun Toni Koskipaasi siirsi Tero Lampelalle, jonka laukaus meni kaukaa hivenen epävarmasti pelanneen olskassarin selän taakse.

Kolmas erä alkoi Olsin komealla kuviolla, jossa Kekikarvaajat ajoivat itsensä pihalle. Tämän jälkeen päävalmentaja Jarkko Lampela teki muutamia muutoksia ja ne toimivatkin hyvin ja saivat etenkin ensimmäisessä pelissä vaikeuksissa olleen kolmoskentän uuteen lentoon. Aatu Lipponen toi Kekin tasoihin Pauli Rekilän nopeasta syötöstä. Maalissa oli vahvasti mukana myös puolustaja Aki Niemi, jonka nousu pohjusti osuman.

Loppupeli mentiin vahvasti Kekin komennossa. Ensin Heikkisen tarkka kuti upposi sisään vahvaa avauspeliä esittäneen Hannes Annolan syötöstä. Hetkeä myöhemmin kolmoskenttä otti isoa roolia, kun Lipposen kova kuti upposi toistamiseen, tällä kertaa syötön tarjoili Vesa Pykälistö, joka esiintyi muutenkin edukseen puolustuspäässä rauhoittamalla peliä tarpeen vaatiessa.

Kekillä ei isompaa hätää ollut 4-2 tilanteessa ja vastustajan ottama jäähy viime hetkillä katkaisi takaa-ajoyritykset. Ylivoimalla Keki tyytyi pitämään palloa ja kun Ols pyrki rohkeasti hakemaan kavennusta, jäi Seppälä maalille vapaaksi ja näistä paikoista maalitykki harvemmin erehtyy. 5-2 maaliin syötön tarjoili Kirkkomäki.

Kekin turnaus huipentui siis sarjakärjen kaatamiseen ja täyteen pistepottiin.

Valmennuksen antamat tähdet:
*** Aatu Lipponen (komeita laukauksia tärkeään paikkaan)
** Janne Sarajärvi (oli itse varmuus maalissa)
* Vesa Pykälistö (toi kolmoskentän avauspeliin kaivattua rauhallisuutta)

Jaa Facebookissa