| Edustusjoukkue |
| » Tiedotteet |
| » Pelaajat |
| » Ottelut |
| » Vieraskirja |
Kaiken piti olla kunnossa, kun Keki kohtasi kärkikamppailussa Koskrin, mutta toisin kävi. Varsinainen jymypaukku nähtiin heti perään, kun myös sarjajumbo niisti pisteet haluttomalta Kekimiehistöltä. Keki säilyi vielä sarjakakkosena, mikä oikeuttaa nousukarsintapaikkaan, mutta kurssin on käännyttävä kauden loppuihin peleihin, mikäli joukkue haluaa sen myös pitää.
Ennakkoon kauden tärkeimmäksi ristityn Koskri-pelin piti olla suunnannäyttäjä Kekin loppukaudelle. Näin siinä myös kävi, mutta harva jaksoi uskoa, että pasmat olivat sekaisin myös toisessa ottelussa Partyboyssia vastaan.
Koskri-Keki 6-0 (3-0,1-0,2-0)
Koskria vastaan Kekillä ei ollut mitään jakoja, kun joukkue osasi taitavasti ottaa tilan ja ajan pois. Alku oli vielä tasaista, mutta erän loppuun Koskri teki pikatahtiin kolme maalia ja tilanne oli tukala. Valmennus reagoi kenttämuutoksilla ja peli tasoittui hieman, mutta missään vaiheessa Keki ei saanut omaa peliään kuntoon ja maaliin paluun tehnyt Ari-Matti Leino oli voimaton hyökkäysvyöryn alla.
Keki haki vimmatusti kavennusta, vaikka peli oli jo ratkennut, mutta vähistä paikoista ei saatu edes vaarallisia laukauksia aikaan. Koskri sen sijaan teki vielä kaksi maalia tyhjiin, joten Kekillä jäi luu käteen lukemin 6-0.
Päävalmentaja Sami Tapaninaho myönsi vastustajan paremmuuden: ”Meillä ei ollut mitään jakoja. Olimme huonoja ja tehottomia, mutta suurimmaksi osaksi se johtui Koskrin hyvyydestä tehdä meidät heikoiksi. Profiilipelaajat eivät päässeet omalle tasolle ja joukkuetaktiikka
ontui.
Tähdet:
*** Harri Karppinen
** Jukka Bask
* Mikko Tapaninaho
Partyboys-Keki 5-4 (1-1,1-1,3-2)
Seuraava peli tiedettiin hankalaksi, koska aikaa latautumiseen oli vähän ja edellisestä pelistä oltiin vielä hieman shokissa. Laajan materiaalin turvin Keki lähti pelaamaan kolmella täydellä kentällisellä. Kekin ykkösnyrkillä oli tässäkin pelissä ruuti märkää ja hyvistäkään paikoista pallo ei tuntunut menevän sisään. Myös salliva tuomarilinja helpotti vastustajan maalineduspelaamista molemmissa päissä.
Partyboys meni johtoon, mutta pian Lauri Hämeenaho toi Kekin tavaramerkillään tasoihin. Muutenkin kolmoskenttä oli Kekin pirteintä osastoa ja sieltä löytyivät harvat ilonaiheet.
Toisen erän alkuun Jarmo Kurikka vei joukkueen 2-1 johtoon vaparikuvion päätteeksi. Ratkaisevan syötön tarjoili Harri Karppinen, jolla tuntui olevan pelihaluja enemmän kuin muilla kenttäkavereilla. Vastustaja tasoitti jälleen upealla vedolla ja Kekin saamat kaksi ylivoimamahdollisuutta tuhrittiin pallon pyörittämiseen.
Kolmannessa erässä tapahtumia riitti, Kekin ykköskentän hakatessa päätä seinään ja luottaen, että kyllä se seinä kaatuu kun tarpeeksi hakkaa. Tällä kertaa seinä jäi kaatamatta, mutta Karppinen valoi vielä uskoa omiin viemällä Kekin ensin johtoon Tuomas Siltalan syötöstä ja tasoittamalla pelin Tero Lampelan syötöstä heti Partyboysssin johtomaalin jälkeen.
Ottelun lopussa nähtiin Kekin kannalta surkuhupaisa näytelmä, kun Kekille tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu ylivoimalla. Partyboys puolusti urhoollisesti ja löi kaikkea mikä liikkui. Ylivoimakentällisellä sen sijaan ei liikkunut pallo eikä ajatus ja vastustaja pääsi ratkaisemaan ottelun alivoimalla vain 28 sekuntia ennen päätöstä.
Tapaninaho oli turhautunut ottelun jälkeen: ”Tämä peli olisi pitänyt ratkaista jo ensimmäisessä erässä, viimeistään toisessa erässä. Kun ratkaisu siirtyi kolmanteen erään, oli vastustaja
halukkaampi voittamaan. Ongelmana erittäin heikkolaatuiset vedot ja vastuunsiirtäminen maalintekosektorilta sekä lopullisena esteenä vastustajan loistavia torjuntoja ottanut veska.”
Tähdet:
*** Harri Karppinen
** Markus Heikkinen
* Lauri Hämeenaho