| Edellinen ottelu |
PaKa - KeKi B-93 10-9
28.02.2010 klo 16:00 |
B-93 juniorit
B93 -juniorien joukkueelle alkava kausi on jo yhdeksäs. Joukkueen runko on
säilynyt vuosien varrella lähes muuttumattomana ja tällä hetkellä joukkueessa
on 21 pelaajaa. Kaudella 2009/2010 joukkue osallistuu B-junioreiden SM -
karsintaan Pohjois-Suomen lohkossa. Harjoituksia pidetään kolme kertaa
viikossa.
B-junnut pirteinä aluejatkosarjassa
B -junnut pelasivat lauantaina kaksi ottelua uudistuneessa Nallisportissa. Vastassa olivat
sarjakakkonen ja -kolmonen.
Merikoski karkasi toisen erän alussa jo kahden
maalin karkumatkalle, mutta pojat jatkoivat loppuun saakka
hyvällä liikkeellä ja ohittivat Merikosken
lopputuloksena 6-4 voitto.
Toisessa pelissä sarjakakkonen SBT Suola oli myös kahden maalin johdossa, mutta jälleen Kirin poikien loppuunasti yrittäminen palkittiin 3-3 tasapelillä.
Kolme pistettä tiesivät kolmospaikkaa sarjassa ennen viimeistä turnausta.
20.02.2010 - 18:34 -
Lisää tiedotteita
Katso kaikki tiedotteet